paasylippu

Työväenmuseo

Level Up -hanke


nayttelyn_rakennusta

Työväenmuseo Werstaalla on toiminut vuodesta 2013 vapaaehtoistyön ohjelma nimeltään Museosakki. Tällä hetkellä mukana on 22 vapaaehtoista. Museosakkilaiset työskentelevät mm. kokoelmien parissa järjestäen ja luetteloiden kuvakokoelmia sekä kirjoja. Osa vapaaehtoisista on myös mukana rakentamassa näyttelyitä sekä järjestämässä tapahtumia.

 

 

 

 

Työväenmuseo Werstas pyydettiin suomalaiskumppaniksi yhteispohjoismaiseen vapaaehtoistyön kehittämishankkeeseen. Level Up: Securing Quality in Managing Volunteers -hanke toteutetaan vuosina 2016–2018. Hankkeessa on mukana viisi toimijaa Ruotsista, Tanskasta, Suomesta ja Norjasta. Työväenmuseo Werstaan lisäksi mukana ovat hanketta vetävä Jamtlin museo Ruotsista, Ringkøbing-Skjern Museum Tanskasta, Museene i Sør-Trøndelag Norjasta sekä asiantuntijaorganisaationa NCK – Nordiskt Centrum för Kulturarvspedagogik. Hanke on saanut rahoitusta Nordplus Adult-ohjelmasta.

 

Hankkeessa kehitetään vapaaehtoistyön koordinointia kussakin osallistujamuseossa, kartoitetaan vapaaehtoistoimintaa kansallisella tasolla ja kootaan yhteen parhaita käytäntöjä pohjoismaisista museoista. Kevään 2017 aikana toteutetaan yhdessä kunkin maan Museoliiton kanssa kysely museoiden vapaaehtoistyön tilasta.

 

Lisätietoja:

 

museonjohtaja Kalle Kallio

kalle.kallio@tyovaenmuseo.fi, 040-716 7520

 

yleisöpalvelupäällikkö Ulla Rohunen

ulla.rohunen@tyovaenmuseo.fi, 050-440 1157

 

museoiden_yo

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kehittamis_iltapaiva