Teollisuusmuseon suosio pelasti Werstaan kävijämäärän viime vuonna


Edessä nainen uusissa suojavarusteissa, takana mies vanhassa työhaalarissa ison koneen äärellä.
10.1.2022

Tiedote

 

 

Työväenmuseo Werstaalla vieraili viime vuonna 26 695 kävijää. Koronarajoitukset näkyivät kävijämäärissä nyt toisena vuonna peräkkäin. Vuonna 2020 museossa kävi 30 989 ihmistä, kun ennen koronaa vuonna 2019 kävijöitä oli 51 251 vuodessa.

 

Vaikka näyttelyt jouduttiin sulkemaan lähes kolmeksi kuukaudeksi, eikä tapahtumia voitu järjestää tavalliseen tapaan, kävijöitä oli kuitenkin hyvin kesällä ja alkusyksystä. Esimerkiksi heinäkuussa kävijöitä oli Werstaalla 6500. 

 

Kävijöitä veti Werstaalle erityisesti uusi Teollisuusmuseo. Kesäkuussa avattu laaja ja monipuolinen näyttely sai kiitosta museovierailta toiminnallisuudesta ja lasten huomioimisesta. Teollisuusmuseo kertoo Tampereen teollisuuden 200-vuotisen tarinan ja se on tehty Werstaan ja museokeskus Vapriikin yhteistyönä. Näyttelyn toteuttamiseen saatiin Suomen Kulttuurirahaston Museovisio-apuraha.

 

Lenin-museossa kävi vuoden 2021 aikana 7893 vierailijaa. Vuonna 2020 museossa oli 8381 kävijää, kun ennen koronaa vuonna 2019 kävijämäärä oli lähes 13000. Matkustamisen rajoitukset näkyivät museossa selvästi. Museon avaamisesta tuli 75 vuotta ja juhlaa vietettiin yhdessä Postimuseon kanssa piirustuskilpailun merkeissä. Kosmoksen komein kortti -kisa juhlisti myös ensimmäisen avaruuslennon 60-vuotispäivää. Kosmonautti Juri Gagarinin vierailusta Lenin-museossa tuli myös 60 vuotta.

 

Lenin-museo on ollut osa Työväenmuseo Werstasta vuodesta 2014 lähtien. Werstas on Tampereella tukikohtaansa pitävä työelämän ja sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo. Museo on toiminut Finlaysonin historiallisella tehdasalueella vuodesta 1993 lähtien.

 

Lehdistökuvia:

Edessä nainen uusissa suojavarusteissa, takana mies vanhassa työhaalarissa ison koneen äärellä.

Teollisuusmuseo kertoo Tampereen teollisuuden 200-vuotisen historian tähän päivään saakka.

Kuva: Suvi Roiko.

Kaksi lasta kokoaa rakennuspalikoista korkeaa tornia, taustalla on iso valokuvatuloste vanhasta linja-autosta.

Teollisuusmuseo on koko perheen kohde, jossa riittää tekemistä kaiken ikäisille.

Kuva: Olli-Pekka Latvala.

Teollisuusmuseon näyttelytila on Finlaysonin puuvillatehtaalla, josta moderni tehdasteollisuus ponkaisi nousuun.

Kuva: Olli-Pekka Latvala.

Työväenmuseo Werstas toimii Finlaysonin historiallisella tehdasalueella entisessä lankavärjäämössä.

Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Lenin-museo toimii paikassa, jossa Lenin ja Stalin tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 1905 vallankumouksellisten salaisessa kokouksessa.

Kuva: Työväenmuseo Werstas

   

 

Lisätiedot:

Työväenmuseo Werstas
museonjohtaja Ulla Rohunen
puh. 050 440 1157
ulla.rohunen(a)tyovaenmuseo.fi

 

 

Työväenmuseo Werstas

Väinö Linnan aukio 8, Tampere

 

puh. 010 420 9220

www.tyovaenmuseo.fi

 

Museo avoinna ti-su 11-18

VAPAA PÄÄSY