Näytttely neukkuturismista Werstaan Komuutissa


Suomenkielinen opaskirja Mustanmeren rannoille
2.2.2021

Tiedote

 

 

Neuvostoliitto muistetaan verisestä historiastaan, eikä suotta. Maan 70-vuotisen taipaleen aikana nähtiin kuitenkin myös muuta kuin tragedioita. Tavalliset kansalaiset elivät elämäänsä ja tekivät sitä, mitä ihmiset muuallakin. Esimerkiksi matkustivat.

 

Neuvostoliitossa turismikin yritettiin integroida osaksi totalitaarista valtiokoneistoa ja sitä käytettiin propagandaan. Toisaalta matkailu tarjosi rajoituksineenkin välähdyksen vapautta ahtaissa yhteiskunnallisissa oloissa. Näin syntyi täysin toisenlainen matkailun eetos kuin länsimaissa.

 

Neukkuturismi-näyttelyssä esitellään neuvostoliittolaisten reissaamista 1920-luvulta aina 1980-luvulle ennen kaikkea visuaalisen aineiston kautta. Julisteet, opasvihkoset, postikortit ja turistien ottamat valokuvat kertovat omanlaisensa kuvallisen tarinan nyt jo kadonneesta matkailun muodosta.

 

Näyttely kysyy myös, mikä on neukkuturismin visuaalinen perintö. Osa esillä olevista kuvista on autenttista aineistoa viime vuosisadalta, toiset taas näyttelyn kokoajan Ville-Juhani Sutisen lähivuosina neuvostoaikaisilla kameroilla Venäjällä ja Baltian maissa ottamia valokuvia. Miten nämä kuvat eroavat toisistaan, vai eroavatko mitenkään? Elääkö neukkuturismi yhä Venäjällä ja Euroopassa?

 

Näyttelyn aineisto perustuu Ville-Juhani Sutisen tuoreeseen kirjaan Neukkuturismi. Neuvostoliiton matkailun historia (Vastapaino 2020). Näyttely on esillä Työväenmuseo Werstaan Komuutissa 2.-27.2.2021. Komuutti on Werstaan pieni yhteisögalleria, jossa on museon sidosryhmien ja yhteistyötahojen tuottamia pienoisnäyttelyitä. Näyttelyyn on vapaa pääsy, mutta koronatilanteen vuoksi kävijämäärää on rajoitettu. Kasvomaskin käyttö museon tiloissa suositellaan.

 

Lisätiedot:
tietokirjailija Ville-Juhani Sutinen, puh. 0407588643, villejuhani(a)gmail.com

 

Lehdistökuvia

Intouristin mainosjuliste 1930-luvulta

Intouristin mainosjuliste 1930-luvulta.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

Krimiläinen lomaranta 1970-luvun postikortissa

Krimiläinen lomaranta 1970-luvun postikortissa.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

Suomenkielinen opaskirja Mustanmeren rannoille

Suomenkielinen opaskirja Mustanmeren rannoille.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

Leninin heinäsuova Razlivissa 1960-luvun postikortissa

Leninin heinäsuova Razlivissa 1960-luvun postikortissa.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

Leninin heinäsuova vuonna 2020

Leninin heinäsuova vuonna 2020.
Kuva: Ville-Juhani Sutinen.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

Postikortti vesivoimalaitoksen muistomerkistä kommunismin rakentajille

Postikortti vesivoimalaitoksen muistomerkistä kommunismin rakentajille.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

Nainen kävelee Jurmalan hiekkarannalla

Nainen kävelee Jurmalan hiekkarannalla.
Kuva: Ville-Juhani Sutinen.

Lataa täysikokoinen kuva tästä