Museokorttiklubilla Lenin-museossa musiikkia ja draamaa



15.1.2019

Tiedote

Draamaa ja Huojuvaa Komppia Museokorttiklubilla Lenin-museossa

 

Tampereen Lenin-museossa vietetään iltaa perjantaina 25.1. kello 18-20 Museokorttiklubin merkeissä. Ohjelmassa on draamaopastus ja slaavilaishenkistä musiikkia.

 

Illan ohjelman avaa draamallinen tuokio ”Puistotornin Eino”, joka kertoo Tampereen työväentalon vaiheista talon vahtimestarin näkökulmasta. Työväentalo valmistui vuonna 1900 ja Puistotornina nykyään tunnettu rakennus oli tuolloin ensimmäinen kivinen työväentalo Suomessa. Talossa on tehty historiaa monin tavoin, esimerkiksi monet järjestöt on perustettu Tampereen työväentalolla, kuten SAK:n edeltäjä Suomen Ammattijärjestö vuonna 1907. Lenin-museo puolestaan avautui työväentalossa vuonna 1946 ja myös vahtimestari Einolla on vihiä sen perustamisen taustalla olleesta venäläisten vallankumouksellisten salaisesta kokouksesta.

Draamallisen tuokion jälkeen ilta jatkuu jatsilla sekä slaavilaisilla iskusävelmillä, jota soittaa viihdeorkesteri Huojuva Komppi. Museo on avoinna kello 20 saakka, ja ovien sulkeuduttua klubin jatkot vietetään viereisessä Ravitsemisliike Aistissa.

Museokorttiklubi on Museokortin omistajille ilmainen, muille tilaisuuteen on viiden euron hintainen tapahtumalippu. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus hankkia Museokortti, jolla pääsee vuoden ajan ilmaiseksi 280 suomalaiseen museoon ja niiden järjestämille Museokorttiklubeille.

 

Lisätiedot:
Yleisöpalvelupäällikkö Anne Lahtinen,
puh. 050 441 8692, tai
anne.lahtinen(at)tyovaenmuseo.fi

 

Lehdistökuvat:

Puistotornin Eino, draamallinen tuokio.
Kuva: Antti Makkonen, Työväenmuseo Werstas

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

 

 

 

 

 

 

Lenin-museo
Hämeenpuisto 28, Tampere
puh. 010 420 9222
www.lenin.fi
Museo avoinna talvikaudella ti-su 11-17, Museokorttiklubi-iltana poikkeuksellisesti kello 18-20.