Lenin-museo avautuu yleisölle maanantaina 1.6.



29.5.2020

tiedote

 

Lenin-museo Tampereen Hämeenpuistossa avautuu jälleen yleisölle jälleen maanantaina 1. kesäkuuta. Samalla museo siirtyy kesäkauden aukioloaikoihin ja on avoinna päivittäin kello 11-18 elokuun loppuun saakka.

 

Museon avautuessa yleisö pääsee myös tutustumaan uuteen teemaosioon Lenin kuoli – Iljitš elää! Osio valmistui museoon jo huhtikuussa, jolloin tuli kuluneeksi 150 vuotta Vladimir Iljitš Uljanovin eli Leninin syntymästä. Näyttelyosiossa käsitellään Leninin ympärille muodostettua henkilökulttia ja millaisia ilmenemismuotoja se sai niin Neuvostoliitossa kuin täällä Suomessakin.

 

Leninin henkilöpalvonta alkoi jo hänen eläessään, mutta sai aivan uudet mittasuhteet hänen kuolemansa jälkeen. Paradoksaalisesti uskonnottomassa valtiossa Leninin tyylitellyistä kuvista tuli ikoneita, idealisoidusta elämänkerrasta evankeliumi, leninismistä pyhät kirjoitukset ja itse Leninistä kommunismin jumalhahmo. Uutta neuvostovaltiota pyrittiin siten rakentamaan yhtenäiseksi, saamaan kouluttamattomat massat uuden järjestelmän kannattajiksi ja tekemään uhrauksia sosialistisen valtion hyväksi.

 

Lenin-museon uudessa teemaosiossa on nyt ensi vuoden kevääseen saakka esillä Lenin-kulttiin liittyvää esineistöä ja kuvia, elokuvia ja musiikkia. Leninianaksi kutsutussa taidesuuntauksessa Lenin kuvattiin tarkkojen määräysten mukaan, mutta hyvin erilaisin menetelmin: Leninin profiili ikuistettiin muun muassa sokeriin, maissiin ja riisiin.

 

Museon avautuessa turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Asiakaspalvelussa kävijöitä opastetaan museokäyntiin liittyvissä asisoissa. Museossa noudatetaan ohjeita turvaväleistä ja hygieniasta, siivousta on tehostettu ja kävijämäärää rajoitetaan. Mahdollisimman turvallisen museovierailun varmistamiseksi Lenin-museossa voi olla kerrallaan vain 30 asiakasta.

 

 

Lehdistökuvia museosta ja uudesta näyttelyosiosta

(kuvaa klikkaamalla saat ladattavan täysikokoisen kuvan)

 

Esineistöä teemaosiosta Lenin kuoli – Iljitš elää!
Leninin pienoismalli ja neuvostoliittolaiset tinasotilaat museon omista kokoelmista.

Kuva: Työväenmuseo Werstas

Esineistöä teemaosiosta Lenin kuoli – Iljitš elää!

Lenin-nukella on kädessään Suomen itsenäisyysjulistus.

Kuva: Työväenmuseo Werstas

Leninin ja Stalinin näköisnuket museossa ja neuvostopyörä.

Kuva: Olli-Pekka Latvala

Lenin-museon perusnäyttely kuvaa myös neuvostoarkea.

Kuva: Olli-Pekka Latvala

Lenin-museon näyttelyssä on Stalinin ajan vankileiriä kuvaava pienoismalli.

Kuva: Olli-Pekka Latvala

Patsaiden kaataminen Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä näkyy myös näyttelyssä.

Kuva: Olli-Pekka Latvala

Lisätiedot:

Asiakaspalveluvastaava Kamilla Kajander,
puh. 010 420 9269
kamilla.kajander(at)tyovaenmuseo.fi

 

Erikoistutkija Mia Heinimaa,
puh. 010 420 9238
mia.heinimaa(at)tyovaenmuseo.fi

 

 

Lenin-museo

Hämeenpuisto 28, Tampere

 

puh. 010 420 9222

www.lenin.fi

 

Avoinna 1.6. alkaen joka päivä 11-18, talvikaudella ti-su 11-17

Liput 8/6 euroa