ITE teossa -kesänäyttely esittelee ITE-taidetta ja -taiteilijoita Pirkanmaalta



6.6.2018

 

Työväenmuseo Werstaalla on vallalla tekemisen meininki, kesänäyttely ITE teossa avautuu yleisölle perjantaina 8.6.2018. ITE teossa on poikkeuksellisella tavalla toteutettu taidenäyttely, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa taiteilijoilla itsellään on ollut aktiivinen rooli. Näyttelyssä yleisö pääsee pelkän katsomisen ohella muun muassa seuraamaan ITE-taiteen syntyä ja osallistumaan yhteisölliseen taidetoimintaan.

 

ITE-taide tulee sanoista itse tehty elämä. ITE-taide on omaperäistä aikalaiskansantaidetta, joka syntyy itseoppineiden taiteilijoiden tekemänä ja pääosin taidemaailman ulkopuolella. ITE-taiteilijaksi tunnustautuvan Maria Mattilan sanoin oleellista ITE-taiteessa on ”tekemisen vapaus. ITE-taiteilijana on semmoinen olo, että mulla on lupa tehdä.”

 

ITE teossa -näyttelyssä on esillä teoksia 17 pirkanmaalaiselta itseoppineelta taiteilijalta, joita kaikkia yhdistää ahkeruus, kekseliäisyys ja teoksiksi kiteytynyt taito. Näyttelyn taideantia täydentävät lyhytelokuvat, joista avautuu näkymä taiteilijoiden arjen ympäristöihin. Dokumentointien kautta selviää muun muassa, miltä viisimetrisen Mammutin mahassa näyttää ja millainen on viidelläsadalla lettupannulla päällystetyn ladon tarina.

 

Kuraattorit Minna Haveri ja Elina Vuorimies ovat tuoneet näyttelyyn elementtejä ITE-taiteilijoiden työtiloista ja pihapiireistä. Jyri Rastas luopui näyttelyä varten ovestaan ja Paula Huhtanen oven lisäksi myös pöydästään. Matti Järvenpää taas valmisti näyttelypaikan innoittamana teoksen ”Toveri”. Maria Mattilan työhuone-installaatiossa voi kesän aikana nähdä taiteilijan työssään ja luvassa on myös yhteisöllistä taiteen tekemistä.

 

ITE-teossa -näyttelyn taustalla on Maaseudun sivistysliiton ITE Pirkanmaalla -hanke. Käynnissä olevassa hankkeessa kartoitetaan maakunnan itseoppineita taiteilijoita. Hanketyötä rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Pirkanmaa ELY-keskus. Maaseudun Sivistysliitto on etsinyt ja nostanut esille ITE-taidetta kohta parinkymmenen vuoden ajan. Lisätietoa ITE-taiteesta ja ITE Pirkanmaalla -hankkeesta on saatavilla osoitteista www.itenet.fi ja www.itepirkanmaalla.net

 

ITE teossa -näyttelyn ovat kuratoineet ITE Pirkanmaalla -hanketta koordinoiva taiteen tohtori Minna Haveri ja K.H Renlundin museossa ITE-amanuenssina toimiva Elina Vuorimies yhteistyössä Työväenmuseo Werstaan näyttelypäällikkö Ulla Jaskarin kanssa. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Minna Haverin toimittama ITE-teossa julkaisu (11. ITE-taiteen vuosikirja), joka esittelee ITE Pirkanmaalla hankkeen tuloksia. Kirjan julkaisupäivä on keskiviikkona 20.6.2018.  ITE teossa -kirjan on tuottanut Maaseudun Sivistysliitto ja kustantanut Maahenki.

 

Juhannusviikolla näyttelyn yhteyteen avautuu myös kaikille avoin Tee ITE -paja.  Näyttelykerroksen pajalla luodaan taidetta ITE teossa -näyttelyn hengessä. Omatoiminen paja sopii kaiken ikäisille ja on avoinna 19.6.–11.8.2018.

 

NÄYTTELYN ITE-TAITEILIJAT

Antti Ahtiainen, Sahalahti      
Raimo Flink, Pirkkala                                                                                                       
Aira Heikkilä, Ruovesi                                           
Paula Huhtanen, Nokia
Martti Hömppi, Siuro               
Seppo Inkinen, Tampere       
Vilho Juusela, Orivesi                                           
Matti Järvenpää, Kyröskoski
J. Karelius, Tampere
Kauko Kilponen, Nokia
Juha Rikhard Käkelä, Ylöjärvi
Maria Mattila, Tampere                                      
Pekka Nieminen, Sastamala
Juha Pesonen, Tampere
Tuomo Rantanen, Punkalaidun
Jyri Rastas, Tampere
Ida Somma, Nokia

Lisätietoja antavat ja haastattelupyyntöihin vastaavat näyttelyn kuraattorit ja Työväenmuseo Werstaan näyttelypäällikkö:

 
Minna Haveri, ITE Pirkanmaalla -koordinaattori, p. 040-8214217 tai minna.haveri@msl.fi
Elina Vuorimies, ITE-amanuenssi, K.H.Renlundin museo, p. 044-780 9478 tai elina.vuorimies@kokkola.fi
Ulla Jaskari, Työväenmuseo Werstaan näyttelypäällikkö, p. 050 440 1163 tai ulla.jaskari@tyovaenmuseo.fi

 

ITE teossa eli ITE-taiteilijoita Pirkanmaalta
8.6.–26.8.2018
Työväenmuseo Werstas, Mestari-Sali
Väinö Linnan aukio 8, Tampere
Vapaa pääsy

 

Lehdistökuvia

 

Paula Huhtasen värikkäitä maalauksia on syntynyt kankaalle, kaakeleille, huonekaluille ja jopa vaatteille. Kuva: Työväenmuseo Werstas.
Lataa täysikokoinen kuva tästä.
[.jpg / 1.0Mt]

 

 

 

 

 

Tamperelaisen Juha Pesosen töissä yhdistyvät maalaustaide ja runous. Juha maalaamassa runojaan ITE teossa -näyttelyn seinään. Kuva: Minna Haveri.
Lataa täysikokoinen kuva tästä.
[.jpg / 2.6Mt]

 

 

 

 

 

Jyri Rastaan teoksissa risteävät valuvat, orgaaniset muodot ja mielikuvitukselliset hahmot. Alas Mateliat!  -teos on yksi monista taiteilijan töistä näyttelyssä. Kuva: Työväenmuseo Werstas.
Lataa täysikokoinen kuva tästä.
[.jpg / 1.1Mt]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Työväenmuseo Werstas näyttelypaikkana innoitti Matti Järvenpäätä valmistamaan teoksen Toveri.
Kuva: Minna Haveri.
Lataa täysikokoinen kuva tästä.

[.jpg / 2.0Mt]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Antti Ahtiaisen omaperäinen traktoriteos on sekin nähtävissä näyttelyssä. Kuva: Veli Granö.
Lataa täysikokoinen kuva tästä.

[.jpg / 2.1Mt]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 ITE teossa -näyttelyn dokumenttivideoissa kurkistetaan muun muassa viisimetrisen mammutin sisään. Alkuperäinen teos seisoo taitelija Raimo Flinkin pihapiirissä. Kuva: Minna Haveri.
Lataa täysikokoinen kuva tästä.
[.jpg / 1.4Mt]

 

 

 

 

 

 

Maria Mattilan työhuone-installaatiossa voi kesän aikana nähdä taiteilijan työssään. Luvassa on myös yhteisöllistä taiteen tekemistä. Kuva: Kimmo Kosonen.
Lataa täysikokoinen kuva tästä.
[.jpg / 1.9 Mt]

 

 

 

 

 

 

ITE teossa -näyttelyn tunnuskuva. Kuvassa Jyri Rastaan teoskokonaisuus Degeneroituneet munkit.
Kuva: Kati Lehtinen / Työväenmuseo Werstas.
Lataa täysikokoinen kuva tästä.
[.jpg / 0.5Mt]