Mestariduunarit on kulttuuriperintöopetusta ammattiin opiskeleville. Tavoitteena on ammatti-identiteetin vahvistaminen, oman alan arvostuksen lisääminen, työ- ja opiskelumotivaation ylläpitäminen sekä jatkuvan oppimisen edistäminen.Toimintaa kehitetään yhteistyössä Tampereen ammattiopiston (Tredu) kanssa ja sitä tukee Palkansaajasäätiö.
Kolmivuotisen hankkeen ensimmäisessä vaiheessa eri ammatteihin opiskeleville on suunniteltu omat opaskierrokset sekä työpajat.
Työpajojen lisäksi hankkeessa tallennetaan ammattiopiston arkea: opiston tiloja, työtapoja, opiskelun arkea ja tulevaisuuden suunnitelmia. Tallennusmuotoina käytetään haastatteluja, valokuvausta, videointia, mutta myös uudempia ja kokeellisempia toimintamuotoja, kuten ruohonjuurisarjakuvaa.
MESTARIDUUNARITYÖPAJAT KEVÄÄLLÄ 2013
Kaikki alat
Minä, te ja muut -romanitaidenäyttely. Taiteen avulla pohditaan erilaisuuden kohtaamista ja identiteetin muodostumista. Monikulttuurisessa maailmassa jokainen joutuu pohtimaan myös omaa identiteettiään ja asenteitaan. Kierrokseen yhdistetäänkin työpaja, jossa valmistetaan oman ammatillisen identiteetin kartta.
Vaatetus-, tekstiili- ja sisustusalan opiskelijoiden Mestariduunarit
Opastuksessa perehdytään tekstiiliteollisuuden ja vaatetusalan historiaan ja työelämään. Työpajaosuudessa työstetään näyttelyn ja vanhojen mallikirjojen inspiroimana tekstiili-, vaate- tai sisustustekstiililuonnos tai ideakartta Finlaysonin vanhojen froteiden avulla.
Sosiaali- ja terveysalan sekä kotityö- ja kasvatusalan Mestariduunarit
Minä, te ja muut -romanitaidenäyttelyyn liittyvä kierros. Taiteen avulla pohditaan erilaisuuden kohtaamista ja identiteetin muodostumista. Monikulttuurisessa maailmassa jokainen joutuu pohtimaan myös omaa identiteettiään ja asenteitaan. Kierrokseen yhdistetäänkin työpaja, jossa valmistetaan oman ammatillisen identiteetin kartta.
Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen Mestariduunarit
Opastuksessa tutustutaan Työväenmuseo Werstaan perusnäyttelyihin ja käydään läpi pääseikkoja Suomen teollistumisen ja työväestön historiasta. Työpajassa pohditaan toiminnallisilla menetelmillä omaa ammatillista kasvua ja haaveita sekä laaditaan niiden pohjalta unelmakartta.
Ammatillisen erityisopetuksen Mestariduunarit
Opastuksessa tutustutaan Työväenmuseo Werstaan perusnäyttelyihin ja käydään läpi pääseikkoja Suomen teollistumisen, työväestön ja ammattikuntien historiasta. Työpajassa kootaan näyttelyiden herättämiä ajatuksia yhteen ruohonjuurisarjakuvan keinoin, jossa taiteellista tulosta tärkeämpää on tekemisen meininki.
Kone- ja metallialan, tekniikan, autoalan ja paperiteollisuuden opiskelijoiden Mestariduunarit
Opastuksessa perehdytään vuonna 1899 valmistuneen Sulzer-höyrykoneen toimintaan ja tekniikkaan sekä puhutaan Suomen teollistumisesta. Työpajaosuudessa jokainen saa valaa itselleen pienen metalliesineen, kuten Sulzer-höyrykoneen mutterin mallisen osan, josta voi tehdä esimerkiksi avaimenperän.
Datanomi- sekä tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoiden Mestariduunarit
Opastuksessa tutustaan tietotekniikan alkujuuriin eli reikäkortteihin, reikäkorttilävistäjän työhön sekä reikäkorttitekniikan esi-isään Jacquard-koneeseen. Tutkitaan myös Suomen suurinta höyrykonetta. Opastuksen jälkeen työpajassa valmistetaan jokaiselle oma muotti, johon valetaan sulalla tinalla muistoksi avaimenperä.
Liiketalouden ja kaupan alan opiskelijoiden Mestariduunarit
Opastuksessa tutustutaan Osuuskauppa- ja Työväen säästöpankki –näyttelytiloihin ja pohditaan kaupan alan ja liiketalouden työn kehitystä Suomessa. Työpajassa pohditaan omaa ammatillista kasvua ja haaveita sekä laaditaan niiden pohjalta unelmakartta.
Sähköalan Mestariduunarit
Opastuksessa tutustutaan Höyrykonemuseoon sekä Pohjoismaiden ensimmäiseen sähkövaloon ja puhutaan sähkön ja teollistumisen vaiheista Suomessa. Opastuksen jälkeen työpajassa valmistetaan jokaiselle oma muotti, johon valetaan sulalla tinalla muistoksi avaimenperä.
Lisätiedot ja varaukset
Mestariduunari-hankkeen opastukset ja työpajat ovat kohderyhmälle ilmaisia. Kaikissa Mestariduunari-kokonaisuuksissa työpajaan ja opastukseen on hyvä varata yhteensä noin kaksi tuntia. Eri opastuksia ja työpajoja voi myös yhdistellä keskenään.
Mestariduunari-hankkeen museolehtori Anne Lahtinen
anne.lahtinen.at.tyovaenmuseo.fi, puh. 010 420 9232.